
Aamulla sirkusta ja illalla tivolia, sitähän ne päivät meinaa olla kolmen lapsen (tytär -03, kaksospojat -05) kanssa. Käsityöt etenevät hitaasti mutta varmasti muutaman rivin illassa.
Uusi vuosi on lähtenyt sutjakkaasti liikkeelle, ainakin noin ajan kulumisen kannalta katsottuna. Käsityörintama on kumissut tyhjyyttään eikä helpotusta tilaan taida olla luvassa ihan heti. Syystä että käsi on kipeä, ollut jo muutaman kuukauden ajan ja viimein perjantaina suostuin menemään lääkäriin, koskapa auton ohjaaminen oli yhden käden varassa ja kipu oli noh lievästi sanottuna kova. Lääkärissä käynti oli kerrassaan hupaisa. Kun kerroin vaivani, sen keston, luonteen ja etten ole pystynyt yli kuukauteen neulomaan totesi lääkäri Repomiehen tyyliin (mikäli joku on katsonut Pasilaa tietää tapauksen) liikaa olet neulonut, neulomisesta se johtuu, siinähän olet yksitoikkoista liikettä tehnyt ja kätesi ylirasittanut. Just joo, näillä neulomisilla kyllä ylirasittuu. Vahvaa tulehduskipulääkettä kuurina nassuun ja käsi lastaan, kyllä se siitä. Lasta on männikössä, hulluus meinasi iskeä sen kanssa joten tyydyn vain roikottamaan kättä lepoasennossa. Onneksi oikea käsi toimii ja sen turvin pärjää. Ja ainahan voi ottaa lisää särkylääkettä.
Pitkällisen sairaskertomuksen jälkeen voinkin esitellä hitaasti valmistuneita askarteluja, johon prinsessa on auttavat kätensä avuksi tuonut, muuten olisivat edelleen vaiheessa. Uusimmassa Taika lehdessä oli tehty kaktus-neulatyynyjä huovutetuista styroxmunista, joten kokeilun tulos oli tämä:

Oletko koskaan miettinyt mitä tehdä vahavärijämille? Minä olen ja löysin vastauksen pinterestin ihmemaasta. Värin murskaksi ja sekaisin, sitten silikonivuokaan, kuumaan uuniin ja hoplaa, meillä on vahaväristä tehtyjä sydämiä. Näihin voisi laittaa magneetin taakse tai käyttää muuten vaan koristeena.

|
|
Siis ihan tavan muovailuvahaa kuumaan uuniin? Kuinka kauan pidit ja millä lämmöllä? Hitsi, kun ei löydy noin pieniä vuokia..